Mustasta valkoista: Mirka-Marian stoori
13.10.2009
- Kasasin huoneeni lattialle kaikkea palavaksi kelpaavaa. Suunnittelin olevani sängynpohjalla suloisesti unessa, kun palo etenisi ja pääsisin kivuttomasti pois tästä elämästä.
Päättelyn ”logiikka” kuulostaa hurjalta ja jälkikäteen huvittaa ainakin Mirka-Mariaa itseään. Hän kertoo tarinaansa nojatuolissani iloisesti elehtien. Takana on elämän sekasotku, jonka selviäminen alkoi raitistumisesta kaksitoista vuotta sitten.
Elämän suuntaviivat
- Haaveissani oli tässä elämässä matkustaa ja seikkailla. Halusin toimittajaksi, rekkakuskiksi, näyttelijäksi tai lähetyssaarnaajaksi. Toisaalta en koskaan pärjännyt erityisen hyvin koulussa, olin koulukiusattu, joka ei uskonut menestykseen elämässään. Todellisuudessa en elätellyt suuria toiveita ammatin suhteen, kunhan nyt jotain löytyisi, siivoushommia tai jotain. Pidin itseäni luuserina jo valmiiksi.
Lapsena Mirka-Maria oli kuullut Jeesuksesta osallistuttuaan helluntaiseurakunnan lastenleireille. Vakaalla lapsenuskolla hän piti Raamatun opetukset tosina. Kotona vanhemmat elivät rikkinäistä elämää ja käyttivät paljon alkoholia. Lapsuus kuluikin oikeastaan mummin hoivissa, vaikka välillä Mirka-Maria ehti asua myös nuorisokodissa. Mikään ei arjessa ruokkinut lapsen uskoa ja se painui taka-alalle.
- Eka känni joskus teini-iässä, oli kokemus, jossa itsetuntoni puuttuva palanen loksahti paikalleen. Huonommuudentunteeni katosi humalassa, ei oltu enää köyhiä eikä kipeitä. Jäin päihteen koukkuun heti.
- Peruskoulun jälkeen olin työttömänä. Välillä tein sijaisuuksia monissa paikoissa: päiväkodissa, hotellissa ja siivoajana. Työt ja paikkakunnat vaihtuivat, mihinkään en osannut juurtua ja samalla päihteiden käyttö jatkui ja muuttui rankemmaksi. Ihmissuhteessa koetun loukkaantumisen jälkeen avuksi tulivat vähitellen huumeet.
- Lääkkeitä käyttänyt kaverini tarjosi ystävällisesti pahaan olooni avuksi ”mietoja” diapameja. Kohta käytin lääkkeitä, alkoholia ja huumeita, kaikkea sekaisin. Ainoa kriteerini aineitten suhteen oli, että sitä pystyi ottamaan ilman piikitystä, pelkäsin kipua.
Välillä Mirka-Mariaa hymyilyttää, välillä silmissä on vakava katse. Ironia ja huumori sävyttävät kertomusta menneestä.
Tyhjyys
Mirka-Maria oli suosittua ryyppyseuraa, hän kuunteli, kun toiset purkivat ongelmiaan. Kavereita oli paljon ja pahimmillaan ryyppyputket kestivät jopa kuusi kuukautta. Hänellä itsellään puolestaan ei ollut kenelle puhua. Tämä ystävyyssuhteisiin kätkeytynyt hyväksikäyttö jätti olon tyhjäksi. Sisäiset aggressiot kasvoivat ja Mirka-Maria joutui huomaamaan, ettei enää pystynyt hallitsemaan niitä itsessään, avuksi hän tarvitsi koko ajan vahvempia lääkkeitä ja huumeita.
Kesällä –97 juhannusfestareilla sattui tapaus, jonka seurauksena Mirka-Maria päätti laittaa pisteen elämälleen.
- Pidin itseäni väärinymmärrettynä taiteilijana. Kun jälleen sattui epäonnistuminen ihmissuhteessa, ylpeys ja uhma, väsymys ja katkeruus, alkoivat ajaa itsetuhoon. Päätin, että nyt tästä tulee loppu, sanokoot muut mitä lystäävät, ei kiinnosta! Otin alkoholin kanssa yliannostuksen lääkkeitä ja olin varma, että siitä tokkurasta en enää koskaan heräisi.
Toisin kuitenkin kävi.
- Ensimmäinen ajatus herätessäni takaisin tähän maailmaan oli, että pakko saada ryyppy. En pääse sängystä mihinkään, askeltakaan, ilman sitä. Nyt jälkeenpäin, kun olen ollut mukana alkoholistien tukiryhmissä, olen monen alkoholistin kuullut kertovan tästä riipivästä tilanteesta, kun on niin riippuvainen viinasta, ettei selviä aamulla edes vessaan ilman ensimmäistä ryyppyä.
Epäonnistumisesta suivaantuneena Mirka-Maria kehitteli uuden ja varmemman tavan päättää päivänsä. Tulipalo tekisi lopullisesti ja peruuttamattomasti selvää sen keskellä nukkuvasta narkkarista. Päihteiden ja rikkinäisten ihmissuhteiden sekoittama ajatusmaailma, on todellisuus, jossa valkoinen muuttuu mustaksi ja musta valkoiseksi.
- Päihdekierteessä ihminen keksii valheita, uskoo niihin ja ylläpitää harhojaan aktiivisesti.
Tapahtumia kerratessaan Mirka-Maria tuntuu puhuvan kuin jostain toisesta, kauan sitten tuntemastaan henkilöstä, jonka tekemisiä hän tarkastelee nyt etäältä ja ymmärryksellä.
Apua
- Toteutin uutta suunnitelmaani sairaan määrätietoisesti. Ei haitannut, että asuntoni oli opiskelijatalon solu, olihan kesä ja asukkaat aika vähissä. Hyvästelin kaverit, sytytin tulen ja soitin siskolle. Kaikki keskeytyi äkisti, kun naapuritalosta hälytetty palokunta murtautui sisään savusukellusvarusteissa. Huoneen katon peitti tuolloin jo paksu musta savukerros. Ambulanssissa tajusin taas epäonnistuneeni! Minut kuljetettiin sairaalan ja kohta sinne päästyäni olin jo keksinyt uuden, varmemman menetelmän itseni tuhoamiseksi. Yllätyksekseni hoitaja ilmoittikin minulle ystävällisesti, että tämä tyttö ei tästä jatkaisi yhtään minnekään muualle kuin mielisairaalaan. Jos suostuisin hoitoon vapaaehtoisesti, olot tulisivat olemaan hoidon aikana vapaammat, kuin jos minut jouduttaisiin pakottamaan sinne. Valitsin tietysti ne paremmat olot.
Hoidon alussa Mirka-Maria vain söi ja nukkui. Sattuneesta syystä hänelle ei määrätty mitään mielialalääkkeitä, niitä oli tultu jo riittävästi nautittua. Sairaalassa käynyt ystävä kehtasi sitten kysyä, oliko hänellä mielestään ongelmia alkoholin käytön kanssa. Kun Mirka-Maria joutui ensimmäisen kerran selvin päin myöntämään alkoholisminsa, alkoi toipuminen. Löytyi paikka hyvästä vertaisryhmästä.
Raitistuttuaan Mirka-Maria lähti opiskelemaan teatteri-alaa. Koulusta löytyi nykyinen aviopuoliso Jyrki, mutta silti opiskelu muuttui ahdistavaksi koulussa olleiden ongelmien seurauksena. Mirka-Maria sairastui masennukseen. Opinnot jatkuivat eri paikkakunnalla, samoin jatkui myös masennus, joka vain paheni perheen rakkaan kissan kuoltua.
- Kyselin Jumalalta, miksi tällaista sallitaan? Luin Raamattua ja menin silloisen kotipaikkamme Vammalan kirkkoon. Pastori Jari Rankisen saarnan aikana Jumalan rakkaus kosketti, itkin penkissä Jumalan vahvassa läsnäolossa. Tämän jälkeen palasin usein kuuntelemaan Jarin opetuksia, hän myös vihki minut ja Jyrkin myöhemmin avioliittoon.
Taivastiellä
- Kävin kirkossa, luin Raamattua ja rukoilin, mutta minulla ei ollut seurakuntayhteyttä. Viisi ja puoli vuotta elelin itsekseni jonkinlaisena tapakristittynä, puolinaisesti, jotain tuntui puuttuvan. Pelkäsin Pyhää Henkeä ja kontrollin menettämistä. Mistä sitä tietäisi, etten alkaisi kesken kaiken kaupan kassajonossa käyttäytymään jotenkin oudosti, jos antautuisin Pyhän Hengen vaikutukselle. Piti todella kerätä rohkeutta, että uskaltauduin Pirkko Jalovaaran rukouskokoukseen ja siellä järjestettyyn rukouspalveluun esirukoiltavaksi. Kaaduin ihanan pehmeäsi Pyhän Hengen koskettaessa rukouspalvelussa ja pelkoni oli voitettu.
- Olin kuunnellut Nokia Mission iltoja radiosta ja ihastellen kuunnellut tiedonsanoja ja kiitosaiheita. Ylistysmusiikki oli myös kolahtanut heti. Siinä vaiheessa olin jo jonkin aikaa ollut mukana kirkkokuorossa. Radiolähetyksissä kuulemani musiikki oli sellaista, että ajattelin, että noita lauluja minäkin haluan laulaa!
Tutkittuaan huolellisesti iltojen kuvauksia internetistä, hän uskaltautui paikalle. Tänään Mirka-Maria palvelee ylistystanssijana ja kuorolaisena Missioilloissa Tampereella.
Teksti: Heli Nurmi
Kuva: Pertti Muikku