Anteeksiantamisen tiellä eteenpäin

Edellisessä kirjoituksessa pyysin, että Jumalan armon aurinko saisi paistaa meidän sisimpäämme valmistaen sitä antamaan anteeksi. Anteeksiantohan ei onnistu vaatimuksesta eikä pakosta, vaan se syntyy rakkauden seurauksena.

Totesin, että pysähtyminen on ensimmäinen askel. Pysähtyneenä  ihminen yleensä näkee haavojensa ohella myös omankin osuutensa asioitten kulkuun, omat synnilliset reaktiot ja puolustautumistavat. Ristin juurella saan tunnustaa synnit ja saan kokea anteeksiannon. Siinä ristiltä loistavan rakkauden ja totuuden valokeilassa on mahdollista nähdä, että ”olen loukkaajani kanssa samassa asemassa, täysin armon varassa”.  Rakastettuna ja armahdettuna minulla on paremmat edellytykset antaa toiselle anteeksi. Jumala on Jeesuksen Kristuksen kautta tehnyt jo perusvalinnan anteeksiannon suhteen. Se on täytetty (Joh.19:30). Siitä saa ammentaa: Kun olen saanut anteeksi, olen saanut rakkautta. Kun minussa on rakkautta, kykenen antamaan anteeksi. Jumala ei odota ihmiseltä mitään sellaista, mihin Hän ei olisi antanut voimaa jo ennalta.

MITÄ RAAMATTU SANOO

Raamattu tuntuu puhuvan paljon enemmän anteeksiantamisesta kuin anteeksipyytämisestä ihmisten kesken. Muistathan kertomuksen siitä, miten kuningas vaati palvelijaa tilille (Matt.18). Siinä palvelija tosin ei kyennyt jostain syystä sisäistämään saamaansa rakkautta ja anteeksiantoa, vaan jäi edelleen anteeksiantamattomuuden vangiksi. Kertomus kuitenkin motivoi meitä anteeksiantoon. Joka on saanut paljon anteeksi, rakastaa paljon. Joka on saanut kosketuksen omaan synnillisyyteensä ja armoon, on valmiimpi antamaan anteeksi toisille. Samassa luvussa Pietari kysyy Jeesukselta, kuinka monta kertaa on annettava anteeksi. Jeesuksen vastaus ei ohjaa meitä pitämään tukkimiehen kirjanpitoa, vaan ohjaa elämään anteeksiannon asenteessa. Monissa kohdin Raamattu puhuu yksiselitteisesti: Esim. ”…antakaa toisillenne anteeksi, niin kuin Jumalakin on antanut teille anteeksi Kristuksen tähden” (Ef.4:32) ja ”antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta” (Kol.2:13).

MITÄ ANTEEKSIANTO ON?

Anteeksianto on luopumista halusta syyttää, tuomita tai rangaista väärintekijää ja se on tämän antamista Jumalan käsiin, joka tuomitsee oikein ja tietää kaiken. Se on irtipäästämistä väärinteosta ja sen käsittelemistä Jeesuksen kanssa. Siinä työstetään sekä asioita että tunteita. Se on tahdon valinta: tahdon antaa anteeksi, tuntui tässä vaiheessa miltä tuntui. Se on tahdon valinta suostua prosessiin, joka on kenties kivulias, mutta joka vie vapauteen ja elämään. Se on vastuunottoa omasta elämästä ja hyvinvoinnista ja luopumista uhrin osasta. Se on rakkauden valinta: otan todesta omat tunteeni ja kokemukseni ja haluan avautua rakkaudelle, Rakkaudelle. Se on nöyryyden valinta, ymmärrystä siitä, että en ole yhtään sen parempi kuin toinenkaan. Samoissa olosuhteissa olisin kenties valinnut tehdä juuri samoin kuin toinen, ehkä pahemminkin. Se on samaistumisen valinta: Olemme molemmat armoa tarvitsevia. Se on samaistumista tietyllä tavalla koko ihmiskunnan rikkinäisyyteen. Se on samanaikaisesti sekä  itsekäs että epäitsekäs teko. Se on surutyötä. Väärinkohtelua, vaillejäämistä, loukkauksia yms. on seurannut usein paljon menetystä.
Anteeksianto on  perustyökalu sydämen puhdistamiseen ja se on oleellinen osa sisäistä paranemista.

ANNA HERRAN PÄÄSTÄ MUURIEN SISÄLLE

Hengellisissä piireissä on ollut paljon väärää opetusta. On opetettu, että annat vaan anteeksi ja se on sillä selvä. On eletty kieltämisen kulttuurissa. Kieltäminen on yleinen puolustusmekanismi, kun tuska on liian suuri käsiteltäväksi. Myös vanhempien kunnioittaminen on ymmärretty usein väärin, mikä on pakottanut työntämään tuskan syvälle.
Jeesus eli ihmisen elämän ja on meille esimerkki. Jeesuksen päällä oli kaikki synnit, ja Hän kävi läpi valtavan tuskaisen anteeksiannon prosessin Getsemanessa. Hän koki myös kipeimmän tunteen, mitä voi kokea: hylätyksi tulemisen. Siksi Jeesus tuntee anteeksiannon kamppailun. Jeesus haluaa tulla meidän puolustus- ja suojamuurien sisälle, sinne todelliseen haavoittuneeseen sydämeen. Jeesus tahtoo, että annamme omat haavamme Hänen haavoihinsa. Jeesus haluaa, että nimeämme kipumme ja niitten aiheuttajat ja luovutamme ne asiat ja ihmiset Hänelle. Hänen veressään meillä on anteeksiantamus ja Hänen haavoissaan on parantuminen. Jeesus haluaa olla meidän suojamme ja puolustajamme, jotta meidän ei tarvitse linnoittautua omatekoisten muurien sisälle, jotka estävät yhteyttä Jumalaan, toisiin ja myös itseemme. Toinen askel on siis antaa Jeesuksen tulla muurien sisälle ja työstää Hänen läsnäolossaan kokemuksia. Lisää askelia seuraavassa lehdessä.

Terttu Ojakoski