NOKIA MISSIO RY
     

Matka anteeksiantamisen tiellä jatkuu

Edellisessä kirjoituksessa käsiteltiin sitä, miten anteeksiantamisen tiellä ensin pysähdytään katsomaan, mitä on tapahtunut, miltä se on tuntunut ja miten olemme siihen reagoineet.

Sitten raivataan pois esteitä, annetaan armon auringon paistaa, jotta olisi helpompi nähdä, mitä anteeksianto oikein tarkoittaa. Sen jälkeen päästetään Jeesus sisimpään tuomaan valoa, lohdutusta ja rakkautta. Jeesuksen läsnäolo on kuin turvallinen syli. Sen avulla voidaan jatkaa matkaa ja seuraavaksi mennäänkin ristin juurelle.

RISTILLÄ TAPAHTUU KAIKKEIN OLEELLISIN

Kaikki anteeksiantamus perustuu Jeesuksen ristin työhön. Hän on tehnyt pysyvän perusvalinnan. Ristin juurella tunnustetaan omat synnit. Usein kaikkein kipeintä on se, kun ymmärtää, miten on vahingoittanut itseään ja toisia katkeruuden takia. Ristillä tuodaan yksityiskohtaisesti loukkauksen kipu ja tuska esille ja luovutetaan se Jeesuksen päälle. Yksityiskohtainen ilmaisu auttaa ikään kuin kivun irtoamista sydämestä. Pyydetään, että Herra antaa anteeksi itselle ja niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Isä, anna heille anteeksi (Luuk.23:34). Annetaan anteeksi ja luovutetaan väärintekijät Jumalan haltuun. Otetaan vastaan anteeksianto ja pyydetään, että Jeesus puhdistaa verellään pahojen asioitten vaikutuksen elämässämme. Itselle anteeksiantaminen on yleensä vaikeinta, koska ylpeys meinaa estää sen.

Joskus meillä on paljon vihaa ja pettymystä Jumalaakin kohtaan, joten on hyvä antaa Jumalalle anteeksi, vaikka Hän ei ole syntiä tehnytkään. Moni raskaita asioita kokenut sanoo, että ”miksi Jumala, joka on kaikkivaltias ja rakkaus, ei estänyt sitä pahaa, mitä minulle tapahtui, miksi Hän salli kaiken vaan tapahtua?” Jumalan ajatukset ovat niin paljon korkeammalla kuin meidän ymmärrys. Anteeksiantamus vapauttaa Jumalan olemaan Jumala meidän elämässämme. Saamme uskoa todeksi, mitä Room. 8:28 sanoo.

Meidän kannattaa pysytellä ristin juurella kaiken aikaa, koska muisti palaa pätkittäin ja tuo mieleemme vanhoja muistoja, jotka on hyvä käsitellä. Näin joudumme uudelleen ja uudelleen valinnan paikalle, pysynkö tiellä vai en. Nykypäivän tuoreet loukkaukset kannattaa käydä läpi  nopeasti, ettei ala enää rakentaa uutta kivimuuria.

SIUNAAMINEN PARANTAA MOLEMPIA

Anteeksiannon jälkeen sisimpään alkaa tulla enemmän valoa ja rakkautta. Valossa näkee kenties myös loukkaajan sydämen kipua, mikä helpottaa oleellisesti sekä anteeksiannon prosessin jatkumista että loukkaajan siunaamista. Valossa näkee totuudellisemmin: siinä huomaa niitä hyviäkin asioita, mitä siinä toisessa on ja mistä tässä kaikessa on kysymys. Sana kehottaa siunaamaan loukkaajaa (Room.12:14). Siunaaminen parantaa kaiken aikaa myös siunaajan omaa sisintä.

ANNA KRISTUKSEN TULLA UUDEKSI SUOJAKSI

Katkeruus on toiminut kipeän sydämen suojana. Kun katkeruus on poissa, tarvitaan kenties muuta suojaa. Jeesus on meidän suojamme ja kilpemme. Sana kehottaa pukeutumaan Kristukseen.

Todellisen minuuden vahvistaminen Kristuksen suojassa on tärkeätä, jotta meidän alkuperäinen minämme saisi kasvaa, Kristus meissä. On viisasta pyytää Pyhää Henkeä täyttämään katkeruuden jättämä tyhjä tila. Kuuliaisuus ja ojentautuminen Sanan mukaan tuottavat tervettä kasvua.

Ihanteellisinta on, että anteeksiannon jälkeen molemmat osapuolet tekevät parannusta ja voivat kokea entistä läheisempää yhteyttä ja rakkautta. Näin ei aina käy, koska loukkaava osapuoli voi olla omassa kasvussaan vielä niin kesken, että hänellä ei ole kykyä parannukseen. Silloin anteeksiantava  osapuoli voi laittaa turvalliset rajat yhteydelle. Rakkaus toista kohtaan voi ilmetä myös niin, että ei salli tämän toistuvasti vahingoittaa itseä.

MITÄ HYÖTYÄ ANTEEKSIANNOSTA ON?

Kesäkuun Nokia Missio -lehden sielunhoitopalstalla on kirjattu pitkä lista katkeruuden ilmenemismuotoja. Anteeksianto panee ne kaikki ylösalaisin. Lyhyesti sen voi sanoa niin, että anteeksianto tuo vapauden ottaa vastaan rakkautta ja antaa sitä eteenpäin. Anteeksianto mahdollistaa uudelleen yhteyden Jumalan, toisten ihmisten ja itsen kanssa. Se on samaa kuin valitsisi elämän kuoleman tilalle, valon pimeyden tilalle, vapauden vankilan tilalle.

Anteeksianto on keskeinen juttu pyhityksessä eli sisäisessä paranemisessa. Meidän tulee elää koko elämämme anteeksiantamuksen asenteessa. Niin Jeesuskin elää.

Terttu Ojakoski