Syyllisyyden kohtaamisesta - osa 1
1.9.2010
Syyllisyys on tuttu tunne kaikille – toivottavasti! Se voi olla kivulias tunne, mikä tekee sen kohtaamisen vaikeaksi, varsinkin, jos armo on hukassa.
Terve syyllisyys on ihmisyyden aatelismerkki
Terve syyllisyys liittyy sellaisiin tekoihin, sanoihin, valintoihin, ajatuksiin, asenteisiin tai laiminlyönteihin, joihin ihminen on voinut itse vaikuttaa. Terve syyllisyys on yhteydessä siis ihmisen valinnanvapauteen ja vastuuseen. Näin olen sitä voi sanoa ihmisyyden aatelismerkiksi.
Mistä terve syyllisyys syntyy
Terve syyllisyys syntyy, kun ihminen tietää tehneensä väärin. Mihin perustuu oikea ja väärä? Jokin tietoisuus tästä täytyy olla, muuten ei voi tuntea syyllisyyttä. Terve omatunto on sidoksissa Raamatussa ilmoitettuun Jumalan lakiin. Terve omatunto hälyttää, jos on rikkonut Jumalan lakia vastaan ( 1.Joh.3:4). Korostan sanaa ”terve”, koska omatunto voi olla monin tavoin turmeltunut ja paatunut, joten se ei ole täysin luotettava, mutta Jumalan Sana on totuudellinen peili. Syyllisyyden juuret ovat siinä tietoisuudessa, että ihminen elää elämänsä kaikkivaltiaan ja pyhän Jumalan edessä.
Terve syyllisyys on tienviitta
Terve syyllisyys on kuin tienviitta: se auttaa erottamaan, mikä on oikein ja mikä väärin. Kun ihminen seuraa sen merkkejä, hän välttyy rikkomasta Jumalan tahtoa vastaan ja tekemästä vahinkoa itselle ja toisille. Näin se ennalta ohjaa ihmistä kulkemaan oikeata tietä. Terveen syyllisyyden tehtävä on suojella elämää.
Terve syyllisyys on yhteydessä myös nöyryyteen. Se auttaa tiedostamaan omaa inhimillistä rajoittuneisuutta ja heikkoutta, vajavaisuutta ja puutteellisuutta. Tämä tietoisuus nostattaa tarvetta lähteä etsimään armollista Jumalaa.
Terveessä syyllisyydessä on ihmisen toivo
Terve syyllisyys syntyy siis siitä, että tietää toimineensa väärin. Lääke siihen on tunnustaminen, anteeksipyytäminen, anteeksiannon vastaanottaminen ja parannuksen teko ja kenties teon hyvittäminen. Tämä on mahdollista vain Jeesuksen ristityön tähden. Syyllisyydessä on ihmisen toivo. Se mahdollistaa katumuksen, parannuksenteon ja muutoksen. Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen (2. Kor.7:10). Ilman syyllisyyttä ihminen ei tarvitsisi Jeesusta eikä hänellä olisi mitään toivoa paremmasta elämästä, puhumattakaan pelastuksesta. Kiitos terveestä syyllisyydestä!!
Syyllisyyden kohtaaminen ei ole helppoa
Raamatusta löytyy esimerkkejä siitä, mitä tapahtuu, kun ihminen pakenee syyllisyyttään. Daavid kuvaa hyvin Psalmissa 32, jakeissa 3-4 sitä tuskaa, mitä syyllisyys aiheuttaa.
Ihminen pakenee syyllisyyttään, jos ei luota rakkauteen ja anteeksiantamukseen. Jokaisen elämästä löytyy lukematon määrä eri keinoja, joilla on yrittänyt tai joilla yrittää selvitä jotenkin omin avuin. Syyllisyys voi tulla esiin mm. ärtyisyytenä, vihana, pelkona, ahdistuksena, syyttelynä, syyllistämisenä, tuomitsemisena, ylikiltteytenä, peittelynä, välttelynä, salailuna, eristäytymisenä, ylihuolehtimisena, ylivastuullisuutena, korkeana vaatimustasona, mielistelynä, nöyristelynä, marttyyriutena, itsetuhoisuutena, itserankaisuna, erilaisina riippuvuuksina ja ruumiillisina vaivoina, epäluuloisuutena, liiallisena valppautena, paljastumisen pelkona, kohtuuttomana puolustautumisen tarpeena yms. Näin kohtaamatta jäänyt syyllisyys estää kasvua ja läheisyyttä Jumalan ja muiden ihmisten kanssa ja aiheuttaa vain lisää syyllisyyttä ja tuskaa.
Kaikenlainen kiertely ja kaartelu on pitkässä juoksussa raskaampaa kuin tunnustaminen. Daavid on hyvänä esimerkkinä siitä, miten tunnustaminen auttaa (Ps.32:5). Jumala rakastaa syntistä ihmistä. 1.Joh. 1:9 vakuuttaa, että jos tunnustamme syntimme, Hän antaa meille anteeksi. Lue myös Sananl.28:13 ja Ps. 51.
Toisissa asioissa riittää, että tunnustaa Jumalalle, toisissa tilanteissa on tunnustettava myös sille, jota vastaan on rikkonut (Apt.19:18).
Synnillä on seurauksensa
Synti on harvoin yksityisasia: useimmiten se vaikuttaa moniinkin ihmisiin. Toisinaan syyllisyyttä aiheuttaneiden tekojen, sanojen, asenteiden yms. seuraukset ovat korjattavissa, toisinaan niitä ei voi enää korjata. Jumalankaan anteeksianto ei poista automaattisesti seurauksia. Lue Daavidista 2.Sam.12.
Jos tunnustaminen ja parannuksenteko eivät auta, saattaa olla kysymys sairaasta syyllisyydentunteesta, mutta siitä lisää seuraavassa numerossa.
Terttu Ojakoski