Syyllisyyden kohtaamisesta - osa 3
1.11.2010
Syyllisyyden tunteminen on raskasta, on se sitten tervettä tai väärää. Tunnen itsekin nyt tervettä syyllisyyttä siitä, että lupasin vahingossa tämänkertaisessa kirjoituksessa käsitellä väärästä syyllisyydestä vapautumista. Sana ”väärästä” oli väärä. Koen, että täytyy tarkastella ensin joitain niistä kipukohdista, joihin moni jää kiinni yrittäessään vapautua terveestäkin syyllisyydestä.
Syyllinen ja uhri ovat vastuussa omasta osuudestaan
Kun kyseessä on terve syyllisyys johonkin ihmiseen liittyen, tie vapauteen on tuttu jokaiselle kristitylle: tunnustus, anteeksipyyntö, parannuksenteko, mahd. hyvitys. Tosin mutkia tiehen voi tulla sitä enemmän, mitä pitempään siirtää anteeksipyyntöä. Synti yleensä lisää syntiä. Ja vaikka tunnustaisikin syyllisyytensä, voi olla, että toinen ei halua antaa anteeksi. Se, joka on rikkeen tehnyt, on vastuussa periaatteessa omasta osuudestaan, ei enää siitä, antaako toinen ihminen anteeksi vai ei. Tässä kohtaa on tarpeen muistaa, että jos ko. henkilön sydämessä on katkeruutta entuudestaan, anteeksianto on hänelle vaikeata.
Aito parannuksenteko on sitä, että tekijä näkee syntinsä seuraukset ja sen kivun, mitä se toiselle aiheuttaa. Parannuksentekijä ymmärtää myös, mitä synti vaikuttaa Jumalan sydämeen. Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannusta, sitä, että ihminen haluaa tehdä muutosta. Ks. Luuk.15, missä puhutaan tuhlaajapojasta. Parannustakaan ei tarvitse puristaa itsestään, vaan saa pyytää, että Jumala vaikuttaa tahtomista ja tekemistä. Kestävä perusta parannuksenteolle on rakkaus, ei pelko.
Jos huomaa, että toinen ei pysty antamaan anteeksi, hänelle kannattaa suoda aikaa tapahtuman työstämiseen, hänen tunteitaan tulee kuunnella ja ottaa vastaan sydämen kipua. Hänen puolestaan voi rukoilla, että Jumala armossaan helpottaa hänen tuskaansa ja vuodattaa hänen haavoihinsa balsamia ja öljyä, tuo hänelle läsnäolonsa lohdutuksen, mutta ei kannata uudelleen ja uudelleen kerjätä anteeksiantoa. Toki jossain vaiheessa on hyvä palata asiaan ja kysyä, onko toinen jo pystynyt antamaan anteeksi ja onko jotain, millä sitä voisi auttaa. Viime kädessä anteeksianto tai anteeksiantamattomuus on oma valinta.
Hyvitys voi helpottaa
Hyvitys on yksi tapa pyrkiä helpottamaan sekä väärintekijän että haavoittuneen osaa. Korostan, että hyvitys ei ole itserankaisua, ei yritystä ansaita anteeksianto. Kaiken anteeksiannon perusta on Jeesuksen työ. Hyvityksen tarkoitus on palauttaa ennalleen se, mikä on rikottu ja vielä lisätä siihen jotakin ( Ks. mm.4. Ms. 5:7 ja Luuk.19:1-10). Haavoitetun kannalta hyvitys on sitä, että häntä autetaan parantumaan haavoistaan niin, että luottamus väärintekijään voisi palautua. Vahingontekijän kannalta hyvitys on sitä, että synnin seuraukset ja hinta jää mieleen, mikä auttaa tekemään parannusta, olemaan kuuliainen Jumalan sanalle, ja se auttaa ojentautumaan jatkossa rakkaudesta ja totuudesta käsin. Ajattelen, että hyvitys lohduttaa myös Jumalan sydäntä.
Synninpäästön julistus voi auttaa
Tervettä syyllisyyttä potevan on toisinaan vaikea uskoa Jumalan anteeksiantamukseen, vaikka Jumala sen monissa Raamatun kohdissa lupaa katuvalle ja tunnustavalle. Rippi voi tällöin auttaa: tunnustuksen jälkeen ripin antaja julistaa synninpäästön Raamattuun vedoten. Julistus on ikään kuin painavampaa tekstiä kuin tavallinen puhe. Kuten edellä todettiin, terveeseen syyllisyyteen liittyy myös raskaita tunteita, sydämen kipua. Toiselle ihmiselle puhuminen ripin muodossa auttaa irrottamaan kipua. Kivun tunteminen ei siis tarkoita, että ”en ole saanut anteeksi”. Sydämen kipuun saa pyytää Jeesusta mukaan, jotta sen käsittely helpottuisi. Kivun tunteminen sinänsä ei ole syntiä, mutta se voi olla, mitä kivun kanssa tekee.
Syyttäjä ja valehtelija on ahkera
Sekä terveestä että väärästä syyllisyydestä vapautuminen voi olla siksikin vaikeata, että saatana hoitaa tehokkaasti yhtä perusvirkaansa eli syyttäjän virkaa. Toinen sielunvihollisen perustehtävä on valehdella. Saatana on valheen isä (Joh.8:44). Saatana valehtelee kahteen suuntaan: toisaalta se vähättelee syntiä ja sanoo, että ”ei toi nyt mitään ole, kaikkihan noin tekevät” ja toisaalta se suurentelee syntiä sanoen, että ”toi on niin paha asia, ettei sitä voi enää saada anteeksi”. Vähättely voi saada aikaan sen, että ihminen jää syyllisyyteensä, kun pitää tarpeettomana tunnustaa niin pientä juttua. Suurentelu taas aikaansaa epäuskoa Sanaa ja Jumalan rakkautta kohtaan. Pyhä Henki sen sijaan on Totuuden henki ja meidän puolustusasianajajamme. Ylistys Jeesukselle, joka on voittanut synnin, kuoleman ja perkeleen vallan.
Asian käsittely jatkuu seuraavassa numerossa. Ole siunattu Jeesuksen nimessä.
Terttu Ojakoski