Markus Korhonen Haitiin marraskuussa
1.10.2011
Nokia Mission lähetystyö on saanut jatkua myös Haitissa. Kiitos teille kaikille siitä!
Vierailen marraskuussa Haitissa, jossa meillä on kaksi Markku Koiviston perustamaa seurakuntaa.
Vieläkään maa ei ole toipunut lähes parin vuoden takaisesta suuresta maanjäristyksestä. Ihmiset tarvitsevat apua perustoimeentuloon: ruokaan, asumiseen, vaatteisiin.
Olemme mukana useissa projekteissa, kuten katukeittiötoiminnassa, kouluprojektissa, sekä puunistusprojektissa. Puunistutuksessa on
kolme etua: Haitiin kasvaa elintärkeää metsää (jota nyt on vain 2%), istuttaja saa päiväannoksen riisiä ja oppii samalla siihen, että tekeminen kannattaa.
Evankeliumi tärkein
Haluamme olla uskollisia sille työlle, jonka Jumala on aloittanut.
Kartoitan matkallani Haitin tilanteen ja raportoin siitä teille. Voit lukea matkastani verkkosivuiltamme sekä tulevasta uutislehdestämme.
Haitin tarpeista suurin on Jeesuksen vapauttava evankeliumi. Sen kautta tulee kaikki muu.
Pyydän esirukousta matkalleni ja sille, että osaan tehdä oikeita päätöksiä.
Markus Korhonen