Raportti Israelista

Soppakeittiömme on voinut ottaa yhden lisäpäivän ja tarjoaa nyt ruokaa ja Sanaa kolmena päivänä viikossa vähävaraisille.
18.4.2012
Talvi näyttäytyi tyynenä, mutta seurakunnassamme on ihan päinvastoin. Jumalan Henki liikkuu ja ihmiset Hänen kanssaan. Kokouksissamme on ollut suurta herätystä. Raamattukoulun opetustyön tuloksena omistautuminen on syventynyt. Elävä ja voideltu Sana vapauttaa palvelemaan voitelussa ja tuo esiin armolahjoja.
140 rakettia ammuttu Israeliin

Katjuska-rekettien kohteena on myös Beer-Shevan kaupunki, jossa sijaitsee Mission huumehoitokoti ja seurakunta. Kuva ei liity suoraan tekstissä kuvattuihin tapahtumiin.
14.3.2012
- Eteläisessä Israelissa turvallisuustilanne on hälyttävä, viimeisen kolmen päivän aikana on ammuttu yhteensä 140 rakettia kaupunkiimme Beer-Shevaan sekä Ashkeloniin ja Ashdodiin, kertovat Nokia Mission Israelin työn johtajat Dima ja Ella Brodkin.
Raportti Israelista
18.1.2012
Olkoon herramme Jeesuksen rauha ja kirkkaus kanssanne. Kiitämme kaikkia teitä, jotka uskollisesti tuette rukouksin ja taloudellisesti työtämme tänä vaikeana aikana meillä ja koko Israelissa.
Raportti Israelista

8.11.2011
Rakkaat ystävät ja työtoverit, olkoon Herramme Jeesuksen rauha ja armo kanssanne. Kiitämme rukouksistanne ja uskollisuudestanne tänä vaikeana aikana meillä ja Israelissa.
Kesän lähetystyö Israelissa
1.6.2011
Nokia Mission laaja lähetystyö ei jää kesälomalle. Johtuen alkuvuoden keräysluvan puuttumisesta, meillä on huoli siitä, miten lähetystyökohteemme selviävät kesän yli taloudellisesti. Tilanne on vaikea ja sen tähden järjestämme kesäkuussa erityisen kampanjan lähetyskohteidemme puolesta.
Israel: Apua yhä useammalle
Nokia Mission Israelin työn johtajien Diman ja Ellan talviraportti 2011
15.1.2011
On ilo jakaa kanssanne tuoreimmat kuulumiset täältä Be’er Shevasta. Soppakeittiömme jakaa ruokaa tarvitseville kaksi kertaa viikossa. Samalla teemme hyvin monipuolisesti myös muunlaista avustustyötä näiden ihmisten parissa. Autamme maahanmuuttajia uuteen kotimaahan sopeutumisessa, seurakuntalaisia erilaisissa sosiaalisissa ongelmissa, käymme katsomassa sairaita ja avustamme veteraaneja.
|

Lahjat otettiin kiitollisina vastaan Nahal Otzin lastentarhassa.
17.12.2010
Eilen oli mielenkiintoinen päivä. Minulla oli tilaisuus puhua "soppakeittiölla". Kertoilin Markun matkasta Pakistaniin. Enhän kyllä tiennyt siitä sen enempää kuin minkä olin Mission sivuilta lukenut. Mutta ihmiset olivat todella kosketettuja. Eräs henkilö halusi välttämättä antaa uhrilahjansa välittömästi Pakistanin lasten auttamiseksi.
Syysraportti 2010 - Dima ja Ella Brodkin
Rakkaat ystävät ja työtoverit! Shalom ja terveisiä teille! Ensinnäkin haluamme kiittää teitä sydämestämme uskollisesta tuestanne työllemme Israelissa!
Kesäraportti 2010 - Dima ja Ella Prodkin
Rakkaat ystävät ja työtoverit! Shalom ja terveisiä teille! Ensinnäkin haluamme kiittää teitä sydämestämme uskollisesta tuestanne työllemme Israelissa! Olemme iloisia voidessamme jakaa kanssanne työn Pyhässä Maassa, Be'erShevan kaupungissa.



